ei munkaa sielu ole yhtä valkonen ku lumi

_{yksinäinen lapsi itkee hiljaisessa maailmas
tahtoisi vain olla paremmassa paikas
kaipaisi seuraa ja jonkun johon luottaa
jonku jota rakastaa ilman et tuskaa tuottaa}



pakko sanoa että en tiiä enää mistään mitää ja en tiiä että kannattasko tätä tännekkää purkaa, no puran silti.

Tänään kun olin lenkillä. Sain jonku pelkokohtauksen, en oo ennen saanu sellasta. Ku vastaan tuli ihminen niin tyyliin hyppäsin puskaan ja vähän väliä tuli kamala olo että pelottaa ihan hirveesti.

Muutenki mua on nyt jotenki tosi paljon ahistanu jotkut asiat. Esim se että oon ihan avuton ilman heebaa. Ei mulla oo koulussa ketään kavereita enkä uskalla/kehtaa mennä puhumaan kellekkään. Ja tuntuu tosi pahalta ku mä oon yleensä aina se "kakkostyyppi" että kaikilla on aina ne "ykköstyypit" ja ne on rakkaimpia ja tärkeimpiä ja sitte vasta jos ei oo ykköstyyppiä niin mä tuun sit sen jälkee. Ja sit sen ykköstyypin aikana oon vaan niin hylätty.



nykyään mikään ei tunnu enää miltään
jos vain voisin.. tahtoisin aikaa taaksepäin siirtää
ajatukset palaa tuhkaks ja paha olo valtaa
mitä enää tehdä missä enkelit on taivaan

Miks mä en voi olla jollekki se rakkain? Tosi itsekkäästi ajateltu kyllä, mutta joku joka tarttis mua? Niinku mä tartten sitä. JA nyt oon alkanu miettimää että onko mun elämä sittenki vaan koostunu pelkistä valheista? onko mun kaikki ystävät ollu vaa valetta? Kaikki täällä kotona valetta? Kaikki poikaystävät valetta? En mä usko niin, mutta mitä jos?

Taidan painua nukkumaan ja huomenna takas sinne kouluu. Mä vaa haluisin juosta pois. Niin pitkälle ja kauas. Niin kauan ettei jalkoja enää tunnu. Että kaatusin ja tuntisin maan polttavan mun jalkoja ja naamaa. Saisin itkee vapaasti vaan kivulle.

Oon tulossa hulluks.

Öitä.

Minna kuittaa ♥