torstai 24. kesäkuuta 2010

heipsan~

Voisin näin ihan aluksi aloittaa tällä:

HYVÄÄ JUHANNUSTA KAIKILLE!
Viettäkää mukava juhannus ja sillee (;
(en kerkeä itse huomenna koneelle)



~
Monet ovat kysyneet minulta että mistä blogini nimi tulee. Niin, sehän tulee An Cafen kappaleesta S*B*Y = Stand By You
Linkki kappaleeseen:

^ On muuten tosi mukava kappale!

~~
Mitäs mä meinasin jussina? Meen tallille Remun ja Rukinkaa ja mennää sitten Laukaaseen siskon, sen miehen ja siskon tytön kanssa juhlimaan kavereille! Tulee varmasti aika jännää olemaan. Toivottavasti.

~~~
Nyt haluaisin kuitenkin puhua hieman vakavammista asioista. Kuten vaikka kiusaamisesta näin alkuunsa. Joo, tiedetään. Harvinaisen yleinen ja tylsä aihe. Mutta itse olen joutunut sen kohteeksi ja itse olen kiusaaja ollut. Ja se voi todella murskata sisältä. Oli sitten kumpi osapuoli tahansa. Ja minun mielestäni kiusaaja ei ole niinkään paljoa syyllinen kuin yleensä väitetään. Kai siihen tulee olla jokin syy miksi kiusataan? Kiusaaminen on verbaalista, eleellistä tai fyysistä aggressiivista käyttäytymistä, jota esiintyy kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Kiusaaminen on toisen suunnitelmallista alistamista onnettomaan ja voimattomaan mielentilaan. -wikipedia

Verbaalinen kiusaaminen on sarkastinen huomautus, haaste tai loukkaus, joka on tarkoitettu ihmisen saattamiseksi onnettomaan ja voimattomaan mielentilaan.

Eleellistä kiusaamista ovat esimerkiksi syrjintä, keskisormen näyttäminen, oven paiskaaminen kiinni, sylkeminen huomion herättämiseksi ja tahallinen tuijotus.

Fyysinen kiusaaminen on fyysistä pahoinpitelyä kuten lyömistä, potkimista, tönimistä, tukistamista, tavaroiden heittelyä tai sylkemistä kohti.

Itse olen tainnut kokea lähinnä Verbaalista ja Eleellistä kiusaamista, joskus myös Fyysistä. Mutta ei minua enää kiusata, se loppui kun sain muutenkin elämäni hallintaan.
Ystävälleni on kehittynyt vakava, oikeasti vakava masennus. Vain pienestä kiusaamisesta. Mutta hänelle se oli todella rankkaa. Nyt hän on saanut elämänsä jotenkin järjestykseen, vaikka vasta pari kuukautta sitten hän oli itsemurhan ja viiltelyn partaalla, ei yhtään suojeluvaistoa tai itsekunnioitusta. Häntä oli niin kauan kiusattu, haukuttu ja laiminlyöty. Joskus nämä kiusaajat voivat myös minun oman mielipiteen mukaan olla "murhaajia", he murhaavat henkisesti toisen sisältä. Joskus jopa fyysisesti (hakaten taikka aiheuttaen liikaa tuskaa, joka johtaa itsemurhaan)
Mutta uskon, että kiusaajillakin on rankkaa. Hekin kärsivät jostain. Ei ole tervettä kiusata. Heillekkin pitää antaa ymmärrystä eikä vain huutoa.

Otan varmaan jatkossakin tämän asian puheeksi, mutta nyt oli tarvetta.




Tämä postaus taisi olla siinä :3
paipai~!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

lovesandkisses, minna